"Opettajan työ on minulle elämäntehtävä, jossa olen viihtynyt todella hyvin. Hienointa työssäni on saada elää päiviä lasten kanssa.  Minulla on aina luokassani parikymmentä loistavaa "työkaveria", jotka opettavat minulle varmasti yhtä paljon, kuin minä heille."
-Arja Nokelainen, luokanopettaja

Kasvun paikka käsittelee kolmen jämsäläisen koulun estetiikkaa, joissa olen on käynyt peruskouluni.
Peruskouluaikani oli pääosin hyvä ja onnellinen. Oli hyvä kaveripiiri, joka on osittain kestänyt aikuisuuteen saakka. Ihanat opettajat jotka kannustivat, etenkin taideaineissa. Hauskoja muistoja, kuten vessoissa piileskelminen ulkovälituntia välttäen, historiantunneilla Kummelin katsominen sekä luokkakavereiden tunneilta pakeneminen parakkiluokan ikkunasta.
Kun puhutaan pienestä paikkakunnasta, niin huonoja kokemuksia tietty kuuluu asiaan, esimerkiksi pahamaineinen koulukiusaaminen ja ei niin toimiva KiVa Koulu -ohjelma.
Sarjassa nähdään koulujen tilat ja tunnelmat aikuisen itseni silmin, kun palaan tapahtumapaikoille uudestaan useiden vuosien jälkeen.  Vaikka nään kuvissa omat tarinani, niin niistä on toivottavasti muidenkin helppo löytää tarttumapintaa, sillä sarja muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeitä nämä kasvun paikat ovat meille kaikille, ja kuinka peruskoulu on paikka, joka opettaa meidät elämämme alkuun sekä luo ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä.
Sarja on oodi ystäville, nuoruudelle, kasvulle, koulutukselle sekä opettajille, etenkin kuvaamataidon opettajalleni Juha Mäenpäälle.
Työskentelyä on rahoittanut Taiteen edistämiskeskus.
Luokkahuone
Luokkahuone
Voimisteluteline
Voimisteluteline
Auditorio
Auditorio
Biologia II
Biologia II
Esirippu
Esirippu
Musiikkiluokka
Musiikkiluokka
Kaiteet
Kaiteet
Biologia III
Biologia III
Maali
Maali
Tässä makaa Seppolan koulu
Tässä makaa Seppolan koulu
Angst
Angst
Liikuntasali I
Liikuntasali I
Maisema
Maisema
Kärppä
Kärppä
Luuranko
Luuranko
Kotitalous
Kotitalous
Opettajanhuone
Opettajanhuone
Liikuntasali II
Liikuntasali II
Back to Top